Etusivu

Sunnuntain evankeliumissa kohtaamme opetuslapsijoukon, joka oli keskellä myrskyä. Tuuli puhalsi ankarasti ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. Oppilaiden vene oli vaikeuksissa. Laiva tai vene on vanhastaan kirkon symboli. Oppilaiden venematka onkin kuvaus kristillisen seurakunnan vaiheista, kun se tekee taivaltaan tässä maailmassa. Samalla se on kertomus yksityisen kristityn vaelluksesta ajan aalloilla.

Onko sinulle tuttu tilanne olla myrskyssä? Valvotko joskus öitäsi, kun pelon, epäilyn ja epäuskon aallot vellovat valtoimenaan sisimmässäsi? Niinhän se on, että kuka tahansa meistä voi joutua syviin, mustiin vesiin, joista ei näytä olevan ulospääsyä. Mikä oli oppilaiden kokemus tällaisena hetkenä? Jeesus oli poissa!  Juuri silloin, kun häntä olisi eniten tarvittu, hän olikin kadonnut.

Vai oliko sittenkään? Ei ollut. Häntä oli vain alkuun vaikea tunnistaa. Miten tämä sitten lopulta onnistui? Kuuntelemalla. Tuttu kehotus: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö” kaikui myrskyn keskeltä. Tämä oli Paimenen ääni, Vapahtajan ääni, Mestarin ääni. Kuuntele tätä ääntä ja alat aavistaa, että et myrskyn keskelläkään ole yksin. Kristus on vierellä. Elämä kantaa. Huomaat, että luottamus on armoa, joka annetaan lahjaksi.

Juha Palm
tuomiorovasti